keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Ensimmäiset vuorokaudet takana

Ensimmäiset vuorokaudet on sujuneet rauhallisesti. Sissin kanssa on viihdytty pitkälti pentulaatikossa, vaikka varsinaista tarvetta päivystykselle ei olekaan ollut. Pienimmät pennut on molemmat tytöt ja hekin ovat pitäneet puolensa todella hyvin tissillä isompia poikia vastaan, joten kasvua on tullut tasaisesti kaikille.

Parin ensimmäisen päivän aikana sai olla tarkkana, että Sissi malttoi juoda ja syödä tarpeeksi, mutta tänään meidän mammakoira malttoi tulla pihalle jo muun lauman kanssa pariin otteeseen. Ruoka ja vesikin on uponnut jo entiseen tahtiin, joten elämä vaikuttaa positiiviselta kaikin puolin. Tänään sain jo aikaiseksi tehdä pentumainoksen Working dogin puolelle, sekä lähetin tiedot lisättäväksi SDY:n pentulistalle. Koska oletuksena oli pieni pentue pakastespermalla, en kovin paljon halunnut mainostaa pentuetta ennen kuin tiesi mitä sieltä syntyy. Mielummin näin, kuin joutua sitten kertomaan ikäviä uutisia, että pentuja ei tullut tai niitä syntyi liian vähän.

Mutta tässä nämä kuvaterveiset, niitähän kaikki varmasti eniten odottaa :)



Ja vielä lopuksi video ruokailun loppuhetkestä, jolloin enää kaksi urosta jaksoi roikkua tisseillä. Nukkuvat pennut vaan on jotenkin niin symppiksiä, että en kyllästy millään katsomaan ja ihastelemaan niitä. Toivottavasti ette tekään :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti